Yöllä tuntu että olis kuumetta ollut ja aamulla olo kuin rekan alle jääneellä. Olo parani teen ja berocan avulla, kuumetta en edes mitannut, koska ei tuntunut kuumeiselta, vaan lähinnä siltä että olisi laskenut jo. Vähän tietenkin vielä vilutti ja sillai. Kolmen aikoihin lähettiin sitten mummille syömään, tosin noita jouluruokia, joista en vieläkään pahemmin välitä. =))
Nyt on tosi paskamainen olo. En oo ehkä (lue: todellakaan) ihan maailman reilun mun kaverille. (Aikasemmista postauksista voi lukea, eli mun 'bf' joskin nykyisin entinen..) En oo jaksanut sen kanssa puhua tai muuta, henkilöllä mun lisäksi kaksi kaveria, jos niitäkään kavereiksi voi kutsua. Toinen on samalla luokalla, olivat joskus parhaita kavereita ja toinen soittaa vain jos kukaan muu ei voi olla. Ollaan vaan tiputtu samalt viivalt pois, tai ennen riitti puheenaihetta, nykysin tuntuu että henkilön puheen aiheet rajottuu koiraan, hoitohevoseen. Tuntuu ettei se ees yritä elää omaa elämäänsä, vaan elää jotenki 'katkolla'? Tiiän et just nyt se tarvis mua ja tukea, mut tuntuu että se ei vaan riitä.
Sillon kun oltiin läheisempiä, se kerto aika monesti, että ilman mua ei ois sitä. Ja nyt teen sille näin? Voiks olla vittumaisempaa ihmistä? Taas vois kysyy itteltään, että mikä vittu mä oon hylkää sen just sillon kun se tarvii mua? Sen itsetunto roikkuu maassa, sillä ei oo oikeen kavereita. Tiiän et se varmaankaan ei ikinä päästäs mua tohon kuntoon, tai en tiiä.
Voiko vittu vihata itteensä enempää? Millon vittu musta on tullu näin helvetin itserakas? Kuinka kauan menee löytää itteltään selkäranka, kohdata se ihminen joka susta on tullut? Kuinka kauan kestää huomata, et ne kusipään silmät onkin sun omat? Kaiken muun voi peittää paitsi paskan luonteen. Ja vastaus kysymyksiin, helvetin kauan.
älkää ikinä muuttuko tälläsiks. ikinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti